Sisältö on kaiken kuningas, ja jos se vesitetään jollain tarjouskilpailuttamisen henkihieveriin juoksuttamisella, niin silloin on turha toivoa saavansa mitään tehokasta, laadukasta, uudistavaa tai kekseliästä. Ihminenhän on tehokkaimmillaan silloin kun hän saa tehdä asioita mistä hän tykkää, eikös vaan? Voisi sanoa että meistä jokainen on potenssiin sata (vähintään) tehokkaampi kun on mukana jossain joka innostaa. Minun mielestäni tarjouskilpailutus toimii täysin päinvastaisesti. Tarjouskilpailutuksen lopputuloksena on useimmiten keskinkertaista ilman mitään intohimoa tehtyä työsuoritekökköä.

Ajatellaan vaikka musiikkiteollisuutta tai myös elokuvia. Musiikkiteollisuudessa halutaan tuottajaksi joku Rick Rubinin tai Pharell Williamsin kaltainen kaveri juuri siksi kun ”Se on v***n Rick Rubin”, jolla on tietty tyyli, tapa ja status tehdä asioita, sekä saada asioista paras mahdollinen irti. Silloin maksetaan näkemyksestä, jonka uskotaan tuottavan moninkertaisesti hyvää – ja näkemys maksaa.

Kun kilpailutuksella yleensä koitetaan onkia halvinta vaihtoehtoa, niin kolikon kääntöpuoli voi olla se että tilattu tuote ei vättämättä vastaakaan sitä mitä on tilattu ta vastaa mutta se ”jotenkin näyttää oudolta”. Lopputuloksena yleensä huono mieli, ja ne vähätkin rahat meni johonkin josta ei voi olla tyytyväinen. Pilalla on Tilaajan, Tuottajan ja loppukäyttäjän fiilikset.

Kilpailutuksen suorimmat vaikutukset kohdistuvat yleensä sisällönsuunnitteluun, jota ollaan helposti karsimassa. Usein kuulee kommenttia: Minkä takia tästä suunnittelusta pitää makssa? Eikö tästä voi karsia, kun muutenkin tämä on niin tyyristä? No ei voi – tai ei pitäisi.

Suunnittelu ei ole pelkästään ideoiden pyörittelyä, vaan myöskin kokonaisuuden hahmottamista, jotta parhaat asiat saadaan oikeisiin paikkoihin oikeaan aikaan, niin tuotannossa kuin lopputuloksessa. Parhaassa tapauksessa suunnittelun lopputulos kiteytyy johonkin häikäisevään ideaan, jonka vaikutukset moninkertaistavat panostukset niin henkisesti kuin taloudellisesti.

Pahimmillaan kilpailutuksen seurauksena palvelut heikentävät ihmisten elämää ja elämänlaatua. Ja tämä on paljon suurempi asia kuin se, että joku audiovisuaalinen tuottaja höpisee oman alansa kilpailutushaasteista. Jos kilpailutus vie pohjan vaikka terveydenhoidolta, vanhusten ja kehitysvammaisten palveluilta, niin voisi kysyä onko kilpailuttaminen ollut hyödyttävää.

Luovanalan vinkkelistä tämä on asia mistä pitää keskustella. Luovuutta ei voi loppujen lopuksi mitenkään rajoittaa – se on olemassa. Luovuutta ei voi myöskään kilpailuttaa, koska se ei ole perimmiltään suorite joka tehdään. Luovuutta voi kehittää, mutta se ei edelleenkään ole suorittamista, joten luovan tekemisen kilpailuttaminen on jotenkin hullunkurinen ajatus.

Ihmiset jotka ovat luovia tekevät koko ajan jotain ja luovat uutta. Tähän pitäisi olla taas ymmärtämys että luovuutta pitää ruokkia ja ruokimalla sitä saadaan aikaan parempia tuloksia. Aina voi sanoa että kyllä luovuutta pitää jotenkin rajoittaa, koska homma lähtee muutoin käsistä. Ei pidä rajoittaa, mutta tavoitteet pitää määrittää ja antaa suunta. Sitä voi kutsua myöskin suunnitteluksi.


Kirjoittaja on tuotantoyhtiö Cutline Oy:n tuottaja, musadiggari ja satunnainen levyartisti.