Audiovisuaalisen sisällön tekeminen on perin mielenkiintoista hommaa – omasta ja myöskin sellaisten vinkkelistä, joilla ei tästä hommasta ole oman tekemisen kautta kokemusta.

Vahvana taitaa edelleenkin elää mielikuva siitä että tv-työ on vain ja ainoastaan hohdokasta glamourhommaa. Aamu alkaa sillä että tuottaja ajaa aamulla pihaan Lamborghinilla, ottaa esiin oikeaoppisesti jäähdytetyn Don Perignon, josta jakaa hohotellen kuplivaa koko tiimille, jos nyt ovat viitsineet kömpiä esiin trailereistaan – vielä.

Nyt ei pidä ymmärtää väärin. On etuoikeus saada tehdä tätä työtä, jokainen tuotantopäivä ja tilanne on aina erilainen, työssä yhdistyy luovuus ja tekniikka, sytyn aina kun kuvaustilanne on päällä ja kuvattava on siinä valossa. Hetken hamuamme täydellisyyttä.

Todellisuus vain on pääpiirteittäin paljon yksinkertaisempi. Kuvaustilanteeseen on lähdetty ajamaan jo kukonlaulun aikaan, hätäiset aamupuurot ja sitten tien päälle, sen lisäksi että matkataan kilometrikaupalla on syytä jaksaa tehdä vielä se loistava sisältö – ai niin siksihän me tänne tultiin, tosiaankin, kunnon rutistukset liikkuvaa kuvaa, seisovaa pöytää, kahvia, muistiinpanoja, tsemppausta, ratkaisuja, kuvakulmia ja pois – kiitos, näkemiin ”tossa on mun käyntikortti, jos tulee jotain kysyttävää”.

Muutama vuosi sitten koin henkilökohtaisen herätyksen. Tämä tuli kuvattavan palautteen kautta. Kyseinen episodi kuuluu kevyesti dramatisoituna näin: ”Ikinä en ole tavannut näin mahtavaa kuvausporukkaa – kohtelivat kuin IHMISTÄ.” 

Nimenomaan. Ihmiset ihmisinä, kenekään koteihin ei rynnätä iskujoukkojen lailla, vaan ne kengät jätetään tarvittaessa eteiseen ja laitetaan matto kahvipöytineen paikoilleen, kun sessiot on ohi, ollaan kivoja toisillemme ja muille, hoidetaan homma viimeisen päälle keskittyneesti, sekä pieteetillä – eikä pelkästään siksi että mummo opetti niin, vaan siksi että me myös halutaan tehdä näin. Eikä tämäkään ole mitään kiveen hakattua epistolaa. Työtapojahan monia. Jokaiselle omansa. Koen henkilökohtaisesti olevani palveluammatissa, jossa ihmisten huomiointi on perin tärkeää. Tämä on Cutlinen tyyli. Itse tykkään kyllä ja palautteesta päätellen myös muutkin.

Loppuun vielä muistikuva muutaman viikon takaa. 15 tuntia kuvastilanteita matkoineen takana ja olo virtaisa, omasta mielestä hyvin maaliin viedyn työn johdosta. Mieli hyvä, koska tällä koostumuksella ei aiemmin oltu kenttätyötä tehty – tosi hyvä ja osaava työporukka!

Palautellaan siinä kuvauksiin osallistuneita ihmisiä koteihinsa ja vuorossa esiteini poika, kirkkaat silmät, mukava ja skarppi kaveri. Astuu ulos minibussin sivuovesta, hymyilee sydämellisesti ja kysyy: ”Ootteko te koomikoita?” Vastaus: ”Kyllä ollaan!”. Vastaavat tilanteet tekevät tästä työstä merkityksen tasoilla vieläkin suuremman.


Kirjoittaja on tuotantoyhtiö Cutline Oy:n ohjaaja, dramaturgi ja LaserDisc-kunkku.